[Hanko]













Hanko on etelä rannikon suosituin surffipaikka. Sinne kokoontuu viikonloppuisin ja varsinkin tuulisina päivinä kymmeniä surffareita. Hangossa on pääasiassa kaksi rantaa, joissa surffaus tapahtuu: Tulliniemi ja Silversand Camping (Silveri).

Lämpöisinä kesäpäivinä itätuulella Tulliniemeen syntyy merituuli-efektiä ja tuuli on usein kovempi kuin muualla etelärannikolla. Hangossa ei myöskään ole tuulta haittaavia saaria niin paljon kuin esimerkiksi Helsingissä ja tuuli on tavallisesti tasaisempi.

Tästä syystä useat Helsingin seudulla asuvat surffarit ajavat mieluummin Hankoon kuin menevät Helsingin rannoille. Tulliniemeen syntyy kovalla (>15m/s) kaakkotuulella myös kohtuullisia aaltoja vaikkakin pääasiallisesti aallokko onkin sekaista / epäsäännöllistä. Silversandin puolella saaristo peittää sen verran, että isoimmat aallot eivät pääse rantaan asti mutta pikku hyppelyyn (chop hoppin') sopivia kyllä löytyy.

Tulliniemi

Tuulen suunnilla:
Itä - eteläkaakko (90-160astetta)

Aallot: 0,5-2m, löytyvät aivan lahden pohjukasta ("montusta")
Ajo-ohje: päätietä suoraan Hangon läpi kääntymättä aina Vapaasatamaan saakka, jonka portilta vasempaan. Tästä n. 25m ja oikealle junanradan yli niin tulet rantaan.

Silversand Camping

Tuulen suunnilla:
Länsi - pohjoinen (260-360astetta)

Ajo-ohje: hieman ennen (n.1km) ennen Hankoa kääntyy oikealle Silversand Camping. Siitä viitoituksen mukaan ja leirintäalueen rantaan saakka.


Spottikuvaus:
Risto Reinikka FIN-44