[Vaasa]

Vaasa

Paikkoja on kaupungissa periaatteessa kolme.

Paikka 1: Hotelli Vaskia
Tuulen suunnilla: Kaakko-lounas

Vaskiluoto, hotelli Vaskian kaupunginpuoleinen parkkipaikka, jonka edessä on minigolfrata ja sen oikealla puolella hyvät nurtsit rikaukseen. Paikan pulmana on kesäisin sankka vesikasvillisuus, joka tuppaa tarttumaan evään. Aaltoa paikassa ei juuri ole.

Paikka 2: Sokerin ranta
Tuulen suunnilla: Lounas-luode

Paikka on yksityinen käytöstä poistetun sokeritehtaan ranta. Sinne pääsee ajamalla Vaskiluotoon sininen tie - reininkatu - teollisuustie ja frilundintie ja kääntymällä Vaskiluodon Voima oy:n jälkeen oikealla. Tässä ei kannata välittää kielletty ajosuunta -merkistä vaan rohkeasti rantaan, koska ainakin 80-luvun lopulla ja 90-luvun alussa surfareilla oli lupa ajaa rantaan. Rannassa on uimarantapoukama, jonka vieresä on hyvät nurtsit. Tällä ei ole heinäongelmaa. Aaltoa löytyy jonkin verran etenkin jos viitsii luovia länteen/luoteeseen lähelle laivaväylää ja aukkoa, josta aaltoa pääsee tulemaan.

Paikka 3: Pikisaari
Tuulen suunnilla: Luode-pohjoinen

Pikisaari sijaitsee Palosaaren länsipuolella. Palosaari on taas keskustan pohjoispuolella. Pikisaaressa ajetaan saaren länsipuolella saaren ja vastapäätä olevan Vaskiluodon leirintäalueen välisellä pätkälle, joka on aika lyhyt. Paikka toimii Aaltoa paikassa ei juuri ole.

Vaasan eteläpuolella toimivia paikkoja ei esim. saariston takia ole. Pohjoisessa lähin hyvä paikka on monien tuntema Storsand .

Tietoa Vaasasta: www.vaasa.fi.